keskiviikko 25. lokakuuta 2006

Viikonlopun saldoa

tosin hieman jälkijunassa, mutta vasta tänään sain kuvattua tuotoksen. Viikonloppu meni anoppilassa, joten suuria ei tullut otettua mukaan, vain yksi valmiiksi leikattu kietaisujakku.


Jakun materiaali on tukevahkoa puuvillatrikoota. Se on hieman väljä, joten vyöksi sitaistaan kauniisti nauhanpätkä. Jakku on ommeltu käsin, noin pienten trikookappaleiden ompelu koneella ei ole millään tavoin järkevää. Mustat housut ovat valmistuneet jo aikaisemmin.

Kaulakoru on yksinkertaisin mahdollinen: pitkään lankaan pujoteltuja epäsäännöllisen kokoisia ja -muotoisia lasihelmiä. Koru on nukella kaksinkerroin, joten näyttää kuin helmiä olisi kahdet, mutta yksi pitkä ketju tuo vain on.

Näpertelin myös hurjakuosista kukkamekkoa, jonka alunperin tein sovituspuvuksi. Miksi heittää kelpo pukuaihio menemään, kun siitä voi tehdä jotain? Puku on kuitenkin kesken, sillä minulla ei ollut mukana tarpeeksi tarvikkeita puvun valmistumista silmälläpitäen, joten ehkä se tällä viikolla tulee valmiiksi.

Taidan tänään illalla katsoa viimeviikkoisen jakson siitä huippusuunnittelija haussa -jutusta, jospa siinä siivellä saisi jotain valmistakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti