sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kauluspaita

Ajatuksen tasolla olen pitkään pyöritellyt ideaa nukkekokoisesta kauluspaidasta, joka olisi yksi yhteen oikean kanssa. Kaulurikaulus, toimiva napitus jne. Kaavat sain joskus kevään mittaan näperreltyä ja olin niihin ihan tyytyväinen, mitä nyt kaulus meni vielä tekovaiheessa uusiksi, mutta toteutukseen ei ollut aikaa. Muutama viikko sitten löytyi kuitenkin sopiva tilaisuus, ja ei muuta kuin paita tulille. Ompelin sitä anoppilassa, joten käytettävissäni ei ollut ompelukonetta ja tästä syystä saumojen huolittelu jäi. Kyseessä oli kuitenkin lähinnä prototyyppi, joten ei se ole niin nuukaa, totesin. Tämmöinen kesäpaita siitä tuli (kuvat suuremmaksi klikkaamalla):



Ihan priima se siis ei ole sisäpuolelta, eikä varsinkaan kauluksen kääntöpuoli ole mikään ompelun mestarinäyte, mutta ilman silitysrautaa siitä oli mahdoton saada yhtään parempaa. Eikäpä se tuolta mihinkään näy. Napinläpiin olen kuitenkin tyytyväinen, noin teknisesti ottaen ne toimivat kuin unelma. Jouduin kuitenkin käyttämään erisävyistä lankaa napinläpiin kuin muuhun ompeluun, koska saumoissa käyttämäni ompelulanka meni toivottoman sykerölle. Ei se prototyypissä niin haittaa, mutta tiedänpähän seuraavan kerran valita langan oikein heti alkuun. Napit ovat 4mm muovinappeja My Little Customsista.


Kangasvalinta olisi myös voinut olla ohuempi. Käytin ohutta tilkkutyöpuuvillaa, mutta kauluksen kanssa oli silti ongelmia kun kangas oli hivenen liian paksua. Minulla olisi tuota yläkuvassa vilahtavan tummanruskean hameen kangasta enemmänkin, mutta arkailen ruveta työstämään sitä, vaikka se batistina olisikin todennäköisesti paras vaihtoehto. Näköni takia tummat kankaat ja langat ovat hankalia käsinompelussa, jota tässäkin olisi tuon kauluksen verran ainakin, musta on oikea kauhistus.

Ja Blogger näköjään haluaa juntturoida näiden kuvien kanssa. No. Jospa nämä nyt asettuisivat.

Napinläpien ompelu oli yllättävän helppoa sen jälkeen kun sain ratkaistua aukkojen tekoon liittyvän ongelman. Millä ne saisi siististi auki, ettei jäisi hapsottavia säikeitä sinne tänne? Saksilla ei onnistunut, ei ainakaan ompelu-fiskarseillani. Vastaus löytyi terälaatikostani. Kaarevateräinen askarteluveitsi (kuvassa varrellisista työkaluista kolmas ylhäältä), jota keinuvalla liikkeellä painoi kankaaseen antoi siistiäkin siistimmän leikkuutuloksen. Siihen olikin sitten helppo ommella pykäpistot. Oikeaa napinläpipistoa en osaa käyttää yhtä sujuvasti, joten oikaisin käyttämällä pykäpistoa. Ihan hyvin se tuntui toimivan nukkekoossa.


 Yritin muuten kuvailla muutamaa ompelemaani mekkoa, mutta yksikään(!) kuva ei onnistunut. Milloin pönkötti nukke, milloin mekko, joten jätän ne suosiolla laittamatta tänne. Sen verran rumia kuvia olivat.

2 kommenttia:

  1. Todella hieno paita! Minkä kokoinen tuo nukke on? Jotain 40 cm luokkaa?

    VastaaPoista
  2. Stiina, kiitoksia :) Ja arvasit oikein, 40cm paikkeilla on neidon pituus. Tarkalleen sanottuna 16 tuumaa, nuo amerikkalaiset kun niin pitävät omasta järjestelmästään...

    VastaaPoista