torstai 25. helmikuuta 2010

Viimeistelemättömyyden kiro

En näe oikein mitään järkeä siinä, että tehdään tuote jota myydään rahalla mutta jota ei sitten viitsitä tehdä kunnolla loppuun. Delilah on oikein malliesimerkki tällaisesta.

Yritin vaihtaa tytölle silmiä. Sille pitäisi sopia omien silmiensä lisäksi 10-12mm bjd-nuken silmät, kuten lukee vaikkapa täällä. Sopisivat kyllä, mikäli silmänaukot olisi sisäpuolelta viimeistelty. Omistamallani yksilöllä näin ei ole, vaan silmiä asentaessa toinen jää liikaa pään sisään, ja kiinnittämiseen käytetty massa vilkkuu silmäreiästä. Kuvittelin tämän ensin olevan vain omaa räppäkäpälyyttä, mutta tarkempi perehtyminen paljasti ettei toisen silmän kohdalta ole poistettu tarpeeksi muovia. Nuken omat silmät ovat sellaiset litteät, ovaalinmuotoiset palat, ja nekin istuvat huonosti toiseen silmäkuoppaan. Tuollainen pyöreä silmä ei sitten sopinut ollenkaan. Edessä on joko vinyylin viilailua tai sitten erimuotoisten silmien etsintää. Millekähän tässä rupeaisi... Toistaiseksi tyttö saa olla omilla silmillään, harmittaa niin vietävästi etten saa sille niitä ihania vihertäviä silmiä.

Ja Delilahin poseeraamiskyky on luku sinänsä. Tai "poseeraamiskyky" paremminkin. Minä en saa sitä taipumaan mitenkään päin mihinkään asentoon. En osaa sanoa korjaantuisiko vika löysäämällä sisällä kulkevaa narua - ei hajuakaan missä sen toinen pää on kiinni. Ehkä lonksuvissa lonkissa? Tai sitten se on vedetty U-lenkkinä vain sieltä jalkojen kautta takaisin päähän.

Oli kaiken kaikkiaan vähän pettymys tämä nukke. Kuvittelin saavani kivan ja taipuisan ja mukavasti poseeraavan tapauksen, mutta sainkin vähän sutta ja sekundaa. Pitääkö tässä panna säästöt sileäksi ja ostaa se hartsinukke? Näkemieni kuvien perusteella ne taipuvat ja poseeraavat mukavasti. Iplehouse on jostain kumman syystä onnistunut markkinoimaan nukkensa minulle, ja erityisesti muutama malli vetää puoleensa. 40cm pitkistä J.I.D.-nukeista I, 60cm pitkistä Y.I.D.-nukeista Freezia ja 70cm E.I.D.-nukeista Yur tai Jessica voisivat olla kiinnostavia. Tosin Freezialla ja Jessicalla on tuollaiset puoliavoimet suut, mikä ei ehkä ole hyvä. Minusta se jotenkin rajoittaa ilmettä. Pitää nyt katsella vielä, voihan olla että mieli muuttuu vielä. Ryökäleet ovat hinnoissaan, ja kun tuohon summaa vielä päälle postit ja ALV:t niin ei naurata. Ehkä menen katsomaan korjaantuuko Delilah naruja löysäämällä. Tulee halvemmaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti