keskiviikko 18. elokuuta 2010

Nukkeloiset

ja paino sanan loppuosalla, kas näin: nukkeloiset. BDollin puolella törmäsin tähän hauskaan hoksautukseen, joka pitää niin hyvin paikkansa myös täällä meillä. Varsinaisia rahaa vieviä loisia.
Nimesin ison tytön tuossa pari viikkoa sitten, Limhwa Luna on nyt nimeltään Pistache. Pistachen piti olla tummakutrinen, en voinut kuvitellakaan sille vaaleita hiuksia. Sitten kävin BDollin Barbie-miitissä, ja siellä oli mukana myös Aviksen Pajan Avis, jolla oli mukanaan firman valikoima. Ja minulla oli esittelymielessä iso tyttönen mukana, koska uteliaisuutta oli ilmassa - olen toistaiseksi joukon ainoa BJD:n omistaja. Porukka on onneksi avarakatseista, eikä poikkeavia harrastajia (Barbie tahtoo olla sivujuonne nykyään isojen joukossa) katsota pahalla.
Sovittelin siinä yhtä peruukkia Aviksen yllyttämänä, ihan siksi että nähtäisiin sopiiko tytölle 7-8 tuuman peruukki. Sopi se. Peruukki oli Moniquen Dimples, malli ja väri joita en olisi Moniquen kuvien perusteella koskaan valinnut itse. Katsoin tyttöä, pitkään. Ympäriltä kuului huokauksia "tulipa siitä nätti!"; "osta sille toi peruukki"; "toi passaa sille!". Ja niin minä sitten ostin sen. Hunajablondin, lyhyen peruukin. Se oli ihan erilainen kun sen näki luonnossa. Totesimme useampiäänisesti Pistachen näyttävän uusissa hiuksissaan ilkikuriselta aasialaisvaikutteiselta nuorelta naiselta, joka kenties pukeutuu lolitaan.
Se oli menoa.
Minulla on heikko kohta, ja se liittyy tiiviisti lolita-tyyliin. Pidän siitä. Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi ja paljon pienempi, pukeutuisin siihen, mutta näinollen joudun tyytymään vain nukkejen pukemiseen. Pidän niistä kengistä myös valtavasti, mutta en aikonut ostaa Pistachelle yksiäkään lolita-kenkiä, koska en aikonut pukea sitä siihen tyyliin - ei se ruskeissa hiuksissaan näyttänyt yhtään potentiaaliselta lolitalta, vaan joltain kukkakedolla kirmailevalta neidolta (termi peräisin miitistä):



Mekko on omaa tuotantoa Tilda-ruusukankaasta.

Mutta näissä uusissapa näyttää:



Kuvassa Pistachella firman silmät, tuollaiset omituisen haaleankellervänruskeat. Ihan tuollaisia en tytölle ajatellut (haussa nimen mukaiset vihreä-ruskeat), mutta parempia odotellessa. Ihmeellistä miten hiukset muuttavat ulkonäköä - melkein kuin kaksi eri nukkea.

Ihan kuin todellinen luonne olisi paljastunut vasta hiusten myötä.
Taustan kankaasta tulee ehkä joku ihana mekko tyyliin Mary Magdalene. Jep, olen taas surffaillut lolita(brändi)sivuilla. MM on suuri suosikkini. Tai sitten mekko syntyy puuvillasatiinista, jota löysin kierrätyskeskukselta, jollei se osoittaudu liian paksuksi. Jotain röyhelöä on pakko päästä ompelemaan, pitäisi vain ensin saada muutama tilaustyö alta pois.

1 kommentti:

  1. Tosi kiva on tämä lyhyt peruukki! Mitä useampi peruukki ja silmät niin sen erilaisempaa tyyliä nukelle saa. Minusta on mukavaa kokeilla kaikenlaista uutta, enkä olisi varmasti jättänyt tilaisuutta käyttämättä sillä olisi hienoa saada kokeilla miitissä erilaisia peruukkeja suoraan varastosta. Uteliaana tietenkin kysyn että missä päin suomea miittailette, ihan vain siltä varalta jos joskus sinne eksyisi. ;)

    Nuken ulkonäkö muuttuu valtavasti meikin, silmät ja peruukin muutamalla, juuri siksi nämä minua viehättävätkin niin paljon. ^^

    VastaaPoista