sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Sekalaista seurakuntaa

Tässä on ollut työn alla jos mitä kokeilua ja projektia, mutta mikään ei ole oikein edennyt valmiiksi asti. Olen lisäksi nuohonnut kangaskauppoja ja kirpputoreja, kierrellyt ja nuuskinut, ja onpa jotain tarttunut mukaankin:



Olen nyt mennyt sortumaan kaikenlaisiin kukkakankaisiin, kuten näkyy. Ylin kangas on J. Kärkkäisen kangasosastolta, kaksi seuraavaa Tilkku-Ilonasta ja alimmaisen, brodeeratun verkkokankaan löysin Jyskistä. Sielläkin näköjään oli ompelujuttuja. Ruskehtava, pikkukukallinen kangas on jo osittain jalostunut uuteen muotoon, mutta siitä hetkisen kuluttua lisää.

Räjäytin tänään nauhalaatikkoni sisällön, lajittelin ne karkeasti kolmeen kategoriaan: pitsit, nukkejuttuihin soveltuvat kapeat tuotteet ja "oikeaan käyttöön tarkoitetut", kuten leveät vinokantit. Kolme 3l:n karkkilaatikkoa tuli täyteen. Pitänee jättää hamstraaminen vähäksi aikaa.

Viikolla kokeilin myös elämäni ensimmäisen kerran huovuttamista. En ole ikinä moiseen puuhaan sotkeutunut, mutta nyt löysin Näppärä-Näpistä ihania, 0,50-1.5e maksavia villapusseja ja ajattelin kokeilla. Sainkin aikaiseksi Barbielle sopivan huopahatun, mutta en osannut kuvata sitä. Ehkä joskus toiste tulee kuva, jahka jaksan perehtyä kameraan.

Vinkki: OMO Sensitive –pyykinpesunestepullon korkki on juuri sopivan kokoinen "hattutukki" Barbien hattua varten. Sen avulla huovuttelin hatun, ja oikein passeli tuli.

Se kukkakangas puolestaan jalostui taas uudeksi krinoliiniksi. (Ei, en vieläkään ole kyllästynyt näihin.) Tämä nyt on vielä keskeneräinen, tarkoitus on tehdä myös aikakauteen sopiva miehen puku ja ottaa sitten vähän tanssiposeerauksia.



Nukke seisoo "standin" päällä, siksi helmat jäävät vähän korkealle. Yltävät ilman standia lattiaan.



Pukukangas lähikuvassa. Minusta kankaan väri ja kuosi olivat ihastuttavan herkkiä, ja ohut kangas mahdollisti myös hameen tekemisen suorakaiteen muotoisesta kappaleesta yleisemmin käyttämäni puoli/täyskellon sijaan. Kangas on laskostettu vyötärölle ns. vetopoimuilla, joilla saa uskomattoman paljon kangasta poimuteltua sievästi. Hameen helman ympärysmitta on noin 65cm, ja tuo määrä kangasta on siis poimuteltu 8,5cm vyötärölle.



Alushameissa sen salaisuus… Helmat pysyvät koholla kaksien alushameiden avulla. Alin hame on suorakaiteen muotoisesta kappaleesta tehty. Hameen helmaan on ommeltu renkaan muotoon rigileneä, sekä poimuteltu pitsi. Ylempi alushame on puolikellon muotoinen, siinäkin on lisävolyymia antamassa pitsiröyhellys. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti